torstai 26. syyskuuta 2013

N:o 38 / 2013 Spartathlon

Spartathlonia pidetään yhtenä maailman kovimmista ultrista. Se ei ole kuumin, eikä pisin, eikä siinä ole eniten nousua, mutta siitä löytyy riittävästi näitä kaikkia piirteitä sekä lisäksi ylimääräisenä henkisenä taakkana suhteellisen tiukat aikarajat juoksulle. Juoksussa on 74 väliaikapistettä, jotka juoksijan on saavutettava annetun aikarajan sisällä. Lähtö tapahtuu Akropolis-kukkulalta syyskuun viimeisenä perjantaina kello 7:00 ja päätepisteenä toimii Spartassa oleva Kuningas Leonidaksen patsas.

Spartathlonin pituus on 246 kilometriä, joka pitää juosta 36 tunnissa. Ensimmäinen maraton tulee pinkoa aikaan 4.45. Ensimmäiset 80 kilometriä tulee taivaltaa 9.30 aikaan. Vuorokaudessa täytyy päästä 172 kilometriä, ja välissä on 1100 metrisen vuoren ylitys kiiveten. Mikään näistä rajoista ei ole turhan tiukka, mutta lämpötila, raskas reitti sekä aikarajat saavat osallistujan juoksemaan yleensä hieman liian lujaa, jonka seurauksena väsyy. Henkistä haastetta siis riittää.

Spartathlonin taustalta löytyy 2500 vuotta vanha Herodotoksen tarina Feidippides-nimisestä sanansaattajasta. Alkuperäinen tarina maratonin syntyhistoriasta lienee keksittyä, mutta vastaavaan taisteluun liittyy Spartathlonin syntyhistoria. Persialaiset hyökkäsivät noin 2500 vuotta sitten Ateenaan, ja Ateenalaiset lähettivät Feidippideksen pyytämän apua Spartasta. Herodoteksen mukaan Feidippides saapui Spartaan seuraavana päivänä ja ajankohta oli syyskuun loppupuoli.

Tarinan innoittamana historiaa harrastava RAF:n lentäjä John Foden päätti testata tarinan paikkansa pitävyyden. Hän tutkiskeli karttoja ja yritti selvittää, mitä reittiä pitkin Feidippides olisi voinut juosta. Koska syyskuussa aurinko nousee noin kello 7 aamulla ja laskee kello 7 illalla, hän päätyi 36 tunnin aikarajaan. Perille pitää saapua ennen auringonlaskua seuraavana päivänä. Foden toteutti retken neljän muun juoksijan kanssa 1982. Kaksi heistä selviytyi perille 36 tunnin sisään. Seuraavana vuonna he järjestivät ensimmäinen Spartathlon-juoksun.

Suomalaiset ovat olleet varsin hyvin edustettuina Spartathlon-juoksussa. Kaikkiaan 30 suomalaista on matkan taittanut, ja suomalainen ultrajuoksija Seppo Leinonen on osallistunut Spartathloniin 25 kertaa ja päässyt maaliin saakka ennätykselliset 15 kertaa.

Spartathlonin pääsyvaatimuksena on juosta 100 kilometriä alle 10.30, tai juosta yli 200 kilometriä yhdessä kilpailussa. Tulokset eivät saa olla yli kahta vuotta vanhempia. Lisäksi, jos olet osallistunut Spartathloniin viimeisen kahden vuoden aikana ja päässyt aikarajoissa 172 km väliaika-pisteelle, niin olet ansainnut osallistumisoikeuden.

Oma kokemukseni Spartathlonista on keskeytys vuonna 2012. Tällöin 35 asteen helle pehmitti pään ja jalat, ja vauhti hyytyi siihen pisteeseen, että raatobussi keräsi kyytinsä. Raatobussiksi kutsutaan linja-autoa, jonka kyytiin nostetaan aikarajat ylittävät kisaajat. Kohtalokseni muodostui juosta vaivaiset 60 kilometriä. Raskas ja masentava kokemus, ja samoin tein päätin, että tänne tullaan uudelleen. Spartathlon on seuraava suuri tavoitteeni ja siitä oma blogini on saanut nimensä. Seuraan blogissani matkaa kohti kuningas Leonidaksen patsasta. Seuraava Spartathlon juoksu alkaa perjantaina 27.9.2014 kello 7.00.

Ai, että miten Feidippidiksen kävi? Spartalaiset eivät lähteneet apuun ja muutaman päivän päästä Feidipiddes lähti paluumatkalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti